Tytöistä ja naisista

Paljon kuulee painotuksia naisurheilun tärkeydestä ja tyttöjen osallistamisesta. Salibandyliitto aloitti kampanjan ”tyttösäbä on timanttia” jossa pyritään saamaan tytöt aktivoitumaan mukaan lajiin enenevässä määrin. Ajatus on hyvä ja rakennettu mainiosti ottaen huomioon käytettävät resurssit. Ilmeen toteutus on ehkä hiukan absurdi, vaaleanpunaisine Hello Kitty- värivalintoineen. Enemmän mainostaisin lajia että se on rock ja pop. Harvat nuoristakaan tyttöpelaajista on prinsessalookilla liikkeellä vaan kiinnostuvat lajiin samoilla arvoilla kuten pojat. Stereotypiat voi tragikoomisuudessaan saada ristiriitaisen vastaanoton.

Turhanpäiväiväiset juhlapuhelässytykset ja -jaarittelut eivät asiaa kehitä. Tarvitaan tahtoa, rahaa ja päätöksiä. Jo tyttöjen ja naisten valmentaminen on sen verran kovempi homma kuin poikien ja miesten, että siitä pitäisi maksaa kunnolla. Maajoukkuetasollakin miesten valmentajille maksetaan kunnon korvauksia mutta osa naisten valmentajista työskentelee lähes talkoovoimin. Salibandyn naismaajoukkueelle valitaan uutta päävalmentajaa. Ruuhkaa ehdolle ei ole. Ei sillä että materiaali olisi huonoa, ei, mutta jos maksettaisiin edes asiallinen korvaus niin ehdokaspinta laajenisi ja olisi mahdollisuuden hakea osaamista ulkomailtakin.

Unohdetaan vähäksi aikaa harrastajamäärien mukaiset rahanjaot ja tehdään jotain uskaliasta ja uutta, satsataan tyttöihin ja naisiin ja annetaan todella mahdollisuus tyttö- ja naisharrastajamäärien kasvaa todella isoiksi ja vaikuttaviksi. Satsataan maajoukkuetoimintaa ja sarjatoimintaan. Koulutetaan osaavia valmentajia ja tehdään alueellisia kehittämisryhmiä aluevalmennusjärjestelmän tueksi. Katsotaan parin vuoden päästä mitä hienoa saimme aikaan ja ollaan ylpeitä.

Esimerkkinä naisurheilun menestyksestä otan USA:n naisjalkapalloilun. USA:n naisfutis on mennyt suosiossa ja taloudellisessa merkittävyydessä miesten ohi heittämällä. Oikeilla ja toimivilla liikkeillä naisurheilusta saadaan menestystarinoita.